Internet ruletti
Ruletin synnystä ja alkuperästä ei ole täysin varmaa tietoa olemassa, mutta sen verran tiedetään, että jo 1700 -luvulla eurooppalaiset ovat pelanneet rulettia. Tämän jälkeen Ruletti on kuitenkin kokenut vielä monia muutoksia.
Toisin kuin väitetään, ranskalainen Blaise Pascal ei ole ruletin keksimisen takana. Nykyaikaisen todennäköisyyslaskennan (jota hyödynnetään myös Ruletin peluussa) takana hän kuitenkin on Pierre Fermat nimisen ranskalaismiehen kanssa.
Nykyisen muotonsa Ruletti sai Saksassa vuonna 1841, josta se sitten levisikin ympäri maailmaa kumoten samalla kaikki muut Ruletit. Aikojen saatossa eri puolilla maailmaa kuitenkin syntyi nykyisestä ruletista viel kolme eri versiota: eurooppalainen Ruletti, amerikkalainen Ruletti ja ranskalainen Ruletti.
Suomeen Ruletti löysi tiensä 1960 -luvun lopulla, kun Suomen ensimmäinen rulettipöytä saapui Helsinkiin. Kautta Suomen rulettihistorian on Suomessa pelattu yleisimmin eurooppalaista Rulettia.